Sikapeuroja ja juoppoampiaisia

Sunnuntaina teimme siskon kanssa retken Dyrehaveniin, luonnonpuistoon Köpiksen pohjoispuolelle. Peurapuisto on yli 1000 hehtaarin kokoinen metsä/puistoalue, jossa vilistää eri näköisiä peuroja, yhteensä n. 1000 yksilöä. Näimmekin muutamia tyyppejä, ehkä jopa sikapeuran (sika deer). Peurapuiston etelänurkassa sijaitsee maailman vanhin huvipuisto Bakken (miksi joka toisessa kaupungissa on maailman vanhin huvipuisto?). Joku voisi kyseenalaistaa luonnonpuiston ja huvipuiston yhteensopivuuden, mutta eivät tanskalaiset. No jaa, puistojahan ne on molemmat.


Tarkoituksena oli kävellä laajaa aluetta ympäriinsä, päätyä "Eremitaasilinnalle" ja pitää piknikkiä jossain välissä. Kaikki nämä tavoitteet toteutuivat. Ikään kuin. Aloitetaan ympäri harhailusta: Löysimme puiston kartan, ja totesimme tyytyväisenä, että kaikki teiden nimet on merkattu siihen, kätevää. Maastossa ei vain ollut minkäänlaisia merkintöjä. Päätimme olla välittämättä siitä, ja kävelimme ainakin tunnin mielestämme oikeaan suuntaan. Ja kun Eremitaasi vihdoin löytyi saavuimme sinne päinvastaisesta suunnasta. Siinä tuli nähtyä melkein koko puistoalue! Tutkailtuamme karttaa ja maastoa pääsimme muutaman yrityksen jälkeen yksimielisyyteen siitä missä on meri, missä olemme me ja miten pääsemme takaisin eteläiselle portille.

Eremitaasilinna oli hieno, mutta yllättävän pieni, rakennus keskellä peltoa. Sinne ei päässyt sisään, joten katselimme vain portinpylväitä (kuva). Eremitaasin ympärillä pelloilla laidunsi suuria peuralaumoja. Samoilla pelloilla sijaitsi golf-kenttä. En tiedä kummat häiritsivät kumpia. Linnan ympäriltä olisi voinut kuvitella myös löytävänsä kahviloita tai muuta aktiviteettia. Ei löytynyt, mutta oli sentään vessa.


Harhailun lomassa yritimme pitää piknikkiä eväinä nektariineja, sipsejä ja kaljaa (loistava kombinaatio). Ampiaiset halusivat kuitenkin osalliseksi piknikistämme, joten päätimme nauttia virvokkeita liikkuen, välillä melko vauhdikkaastikin. Arvatkaapa minkä perään ampiaiset olivat eniten? Voisi luulla että kypsät nektariinit kiinnostaisivat ampiaisia, mutta nämä hullut tanskalaiset pistiäiset himoitsivat vain olutta! Vaikka avatun oluen suun peitti millä, ne yrittivät sankoin joukoin tunkea väkisin sisään. Taistelu oluesta peurapuistossa päättyi, kun kaadoimme loput oluet maahan. No, ne oli pahaa ruotsalaista leikkiolutta anyway. Suomalainen kollega tiesi muuten saman erikoisuuden tanskan ampiaisista. Tämä on siis todistettu, juoppoja ovat.

Matka puistoon oli jo seikkailu sinänsä. Sisko sai ostettua edestakaisen lipun Malmöstä perille asti. Minulla on kuukausikortti, joka sisältää kaksi vyöhykettä myös Köpiksessä. Peurapuisto oli vyöhykkeellä 4, joten tarvitsin jatkoa korttiini. Lippuautomaatit ovat yleensä käteviä käyttää, mutta käyttämästäni yksilöstä ei saanut valita kohdetta minne menee, piti tietää kuinka monta vyöhykettä haluaa. Ja miten valita, jos on jo ehkä kaksi ennestään. Juna oli lähdössä, joten päädyin ostamaan neljä vyöhykettä. Ajattelin että piisaa sitten ainakin. Ehkä kaksi olisi riittänyt. Köpiksessä on käytössä myös leimattava 10-kerran kortti, josta maksettaessa kone "klippaa" pois aina yhden osion kerrallaan. Kuulostaa yksinkertaiselta (ja on Suomestakin tuttu). Mutta jos klippekortti on sininen, tietylle vyöhykkeelle pääsyyn riittää yksi "klippi", punaisella klippekortilla tarvitaan jo kaksi. Vihreästä ei mitään hajua. Ja riippuu mille vyöhykkeelle pitää päästä. En omista klippekorttia. Enkä osta. Minkään väristä.

Paluumatkalla unohdin vielä takkini junaan. Kävin heti asemalla kyselemässä sitä. Tanskalainen setä kysyi "Where did you leave the train?" Hmm, en minä junaa kadottanut, vaan takin. Ja juuri äsken. Ei löytynyt takkia. Menin seuraavana päivänä kyselemään päärautatieasemalta. Tanskalainen täti kysyi "Do we have your coat?" Niin, sitähän yritin juuri selvittää. Ja kyllähän heillä oli! Takki pääsi takaisin hellään huomaani. Tanskalaisilla on mielenkiintoinen tapa esittää kysymyksiä.

Malmö Festivalen – osa 2: tukka tuiskeessa

Vihdoin sain siskon tänne kokonaiseksi viikoksi ilottelemaan kanssani. Jälkimmäinen osa festivaalia on koettu siis ystävän kanssa! Yksin ollessa tulee keskityttyä ehkä intensiivisemmin pelkkään musiikkiin ja omaan oloon, toisen kanssa saa jakaa tunnelman.

Heti siskon saavuttua Ruotsin kamaralle (tiistaina) kiirehdimme kuuntelemaan Dropkick Murphysiä. Äänen voimakkuus oli noussut huomattavasti edellisistä keikoista. Hivuttauduimme torin takalaitaa kohti ja silti särki korvia. Niin, korvatulpat oli tyypillisesti kotona, eikä siihen hätään löydetty infopistettä, josta niitä olisi saanut.


Keikka eteni hengästyttävään tahtiin. On siinä vanhoilla äijillä energiaa. Hämmästyin, kun kuulin yhtäkkiä tutun kappaleen. Kyseessä oli kuitenkin tunnettu irlantilainen kapakkilaulu. En ole siis kyseistä bändiä kuunnellut niin, että muuten kappaleita tunnistaisin. Reipasta menoa oli kyllä mukava katsella ja kuunnella. Harmi, kun huoli kuulosta varjosti hieman keikasta nauttimista. Muutenkin äänentoisto oli aika surkea. Pohdittiin siskon kanssa, josko olisi vaikuttanut Mike Patton –elämykseenkin. Sisko oli nimittäin yksi kyseistä artistia Ilosaaressa kehuneista. Ja oli edelleen sitä mieltä, että miehen ääni on aivan omaa luokkaansa, ja juuri se ääni itseäni välillä häiritsi. Mene ja tiedä.

Keikan jälkeen kävimme vielä olutterassilla, kun jano yllätti. Seuraava artisti ehti aloittaa keikkansa virvokkeita nautiskellessamme. Kyseessä oli ehta ruotsalainen rokkari Anders Wendin bändinsä Moneybrother kanssa. Herraa oli monessa artikkelissa kehuttu maasta taivaaseen mm. tittelillä ”kirkkain rockikoni Ruotsissa”. Joo-o. Seurasi iloista ruotsalaista iskelmäpoppia. Kuuntelimme sitä kolme kappaletta ja päätimme lähteä kotiin. Ehkä tämä olisi pienessä nousuhumalassa, iloisella mielellä toiminut. Ehkä ei. Suomalainen kaipaa synkkyyttä!

Torstaina vuorossa oli Flogging Molly, jota olin itse odottanut ehkä eniten. Laitettiin sitä ennen ruokaa (intialaista, nam! resepti saapuu myöhemmin) ja juotiin pari pulloa viiniä. Niiden voimalla keikka sujui varsin iloisissa merkeissä. Äänen voimakkuuskin oli siedettävämpi kuin edellisellä keikalla (vai oliko viinillä vaikutusta asiaan?). Suussa napsui sen verran, että keikan jälkeen illan teeman mukaisesti suuntasimme irkkupubiin, ja otimme viskit. Hauska meno pubissa vei mennessään ja illan toinen bändi, Millencolin kävi vain hetkellisesti mielessä. Torstaista väsyneenä jäi väliin myös perjantaina festivaalit lopettanut Opeth. Oli kuulemma ollut hyvä.

Malmö Festivalen – osa 1: tukka tekee tunnelman

Jokavuotinen Malmö Festivalen alkoi perjantaina ja jatkuu yli viikon. Kaupungin keskustassa on ilmaista ohjelmaa joka päivä: bändejä, elokuvia, ruokaa, kulttuuria jne. Ohjelmaa on niin paljon, että valinnanvaikeus on varsin suuri. Itse poimin viikonlopun ohjelmaksi tuttuja artisteja ja ensimmäisenä huomioni kiinnittäneitä akteja.

Perjantaina kävin Stora Torgetilla kuuntelemassa ABBA-veisuja. Kyseessä oli maailman suurin kiertävä ABBA-show, joilla oli mm. lupa valmistaa täydellisiä kopioita ABBA:n esiintymisasuista. Voisi kuvitella että ABBA toimii nostalgisena kuorolauluna hyvin, mutta laulajattaren vaalea hiuspidennys oli juuri yhtä teennäinen kuin koko esitys. Ei auttanut edes etukäteen nautittu viski-vahvistus.

Lauantaina piipahdin päivällä katsomassa tanssiesityksiä: bolivialaista kansantanssia, napatanssia ja rivitanssia. Piti vähän verestää muistoja ja käydä rivissä tanssahtamassa myös. Vaikka taso oli mitä oli, niin oli tädeillä ainakin lystiä. Mukaanlukien tämä täti.. Kävelin myös katselemassa menoa ihan yleisesti. Tapahtumapaikkoja on monia, joten kilometrejä kertyi. Laahustin lopulta kotiin villisika-pitakebabin kanssa huilaamaan ennen iltaa.

Illalla Stora Torgetilla esiintyi kotimainen (ruotsalainen!) Looptroop Rockers. On sillä Promoella vaan uskomattomat ne rastat. Alun jälkeen porukka lämpeni pojille pikku hiljaa, mutta mietin että on varmaan vaikea soittaa ilmaiskonserttia noin sekalaiselle yleisölle. Itse unohduin seurailemaan niitten rastojen heiluntaa. Osa biiseistä oli ruotsiksi, niin meni se sanomakin vähän ohi. Keikka oli niinkuin Promoen rastat, rytmikkäästi heiluva! Vanhaa väsytti, joten en jaksanut jäädä seuraamaan seuraavaa konserttia, vaikka artistin nimi kuulostikin suomalaisittain mielenkiintoiselta: Timo Räisänen (never heard). Ja Looptroop kiittää!


Sunnuntaina kävin leffateltassa katsomassa puolalaista romanttista komediaa. Vanha puolalainen setä vieressäni hohotti ääneen koko leffan ajan. Saattoi olla jotain kansallisia juttuja, jotka ei vierasmaalaiselle ihan auenneet. Ihana sunnuntai-iltapäivän leffa, melko harmiton, vähän hauska. Ja leffakatsomo oli rakennettu sohvista! Mikäs siinä oli elokuvasta nauttia sohvan uumenissa.



Illalla soitti Stora Torgetilla Mike Patton. Tätä konserttia olin odottanut siitä saakka kun Ilosaarirockissa onnistuin sen missaamaan. En tiedä muusta yleisöstä, mutta itse en ainakaan tiennyt mitä odottaa kombolta Mike Patton, Malmön sinfoniaorkesteri ja 50-60-luvun italialainen popmusiikki. Periaatteessa akateemisen, jonkun verran ympäristötietoisen, kulttuuristakin kiinnostuneen, kolmekymppisen nuoren naisen ehkä kuuluu pitää juuri tämänkaltaisista performansseista. Pidinkö? En aluksi. Odotin jotain suurempaa, jotain koskettavampaa, jotain hurjempaa. Kun sitten keikka kasvoi suuremmaksi, koskettavammaksi ja hurjemmaksi, olin myyty. Patton siirtyi tunnelmasta toiseen pelottavalla vauhdilla - lähes agressiivisesta tunteellisen kautta kepeään – ja vei yleisön mukanaan. Olin valmis perumaan kaikki pahat ajatukseni, kun tunnelma katosi jonnekin. Oli vain Patton, jonka ääni oli yhtäkkiä ristiriidassa kauniin orkesterimusiikin kanssa. Megafonin kautta mikrofoniin laulaminen ei vakuuttanut minua.

Loppukeikasta osa tunnelmaa palautui vähitellen, mutta ei enää aiemman kaltaiseksi tunnemyrskyksi. En tiedä, oliko vika omassa päässä. Ilosaaressa kuultujen kehujen perusteella jotain puuttui. Ehkä se toisen päivän festarikänni? Vai laajempi tajunta, viisaampi mieli? Latteana yhteenvetona voin todeta kyseessä olleen "ihan mukava tapa viettää sunnuntai-iltaa kuitenkin". Ja se tukka. Se oli taakse sliipattu ja liukas, kuten keikan tunnelma, josta oli vaikea saada ajoittain kiinni.

Heppoja ja hattuja

Sunnuntaina Malmössä ratsastettiin Jägersron laukkaradalla "Svenskt Derby 2008". Olin elämäni ensimmäistä kertaa laukkakisoissa. Suomessa olen käynyt raveissa, mutta käsittääkseni laukkakisoja ei Suomessa järjestetä. Ruotsissa laukkarata sijaitsee raviradan yhteydessä, kulkien sen ulkopuolella. Derby-nimeä käytetään yleisesti kolmevuotiaille hevosille tarkoitetusta laukkakilpailusta, mutta sitä voidaan käyttää myös mistä tahansa kilvoittelutyyppisestä tapahtumasta.





Kylmästä ja sateisesta säästä huolimatta naiset olivat pukeutuneet leninkeihin ja toinen toistaan hienompiin (?) hattuihin. Tallikahviosta sai ostaa shamppanjaa juhliakseen suosikin voittoa. Tai ehkä lämmitelläkseen, jos oli typeränä lähtenyt leninki päällä tuuleen ja sateeseen. Englantilainen huippujockey ei saanut ratsastaa puhallettuaan 0,49 promillea. Taisi olla viihteellä edellisiltana.



Hevoset tuotiin radan viereen kehään kävelemään. Harva niistä malttoi kävellä. Viimeistään silloin kun jockeyt aloittivat selkään nousun, laukkaili moni hevonen jo paikallaan. Siirryttiin radalle ja lähtöbokseihin. Ovien avauduttua hevoset syöksyivät ulos lähtökarsinoista, hyvän lähdön saaminen on tässäkin lajissa tärkeää. Heikot jäivät jo alkumetreillä joukosta ja johtopaikasta taisteltiin. Maalisuoralla kaikki peliin. Yleisö innostui kannustamaan suosikkejaan, jockeyden raipat viuhuvat, hevoset kiristivät tahtia ja taistelivat maaliin. Kisan jälkeen hevoset puuskuttivat kilpaa ratsastajien kanssa.

Märän sään vuoksi sekä hevoset että jockeyt olivat hiekalla kuorrutettuja. Jockey-ystäväni kertoi, että tälläisellä kelillä puetaan viidet lasit päällekkäin. Hiekan lentäminen naamaan ei varmaan tunnu järin mukavalta. Maalissa kaikki näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä, urakka oli siltä päivältä ohi.

Punaisia nakkeja

Omituisten (punaisten) ruokien lista Tanskanmaalta jatkuu. Tässä jaksossa tutustumme punaiseen nakkiin (rød pølse). Perjantaina oli kanttiinissa ruuaksi tee-se-itse-hodari, ihan hauskaa perjantairuokaa. Kattilassa vaan killui kirkkaanpunaisia nakkeja sämpylöiden väliin laitettavaksi. On kuulemma hyvin perinteistä ruokaa taas, kollegat kertoivat.

Aikoinaan päivän vanhat nakit värjättiin punaisiksi, erotukseksi tuoreista nakeista. Punaisesta väristä tuli kuitenkin niin suosittu, että pian kaikki halusivat värjätä nakkinsa punaiseksi. Kyseisen väriaineen epäiltiin aiheuttavan allergiaa ja se kiellettiin Tanskassa 1981. Nykyään punainen väri saadaan jonkinlaisesta kombinaatiosta väriaineita: E120, E160b ja E172.

Törmäsin nakkeihin Ruotsin puolellakin kaupassa. On ne vaan hurjan näköisiä kavereita.

Mutta pata kattilaa soimaa, tiesittekös tätä Suomalaisista nakeista:

"Finland cuisine is noted for hot dogs with a unique dye, lending an almost lavender color to all dogs. Finns eat their dogs with salt and pepper sprinkled on top." Luotettavana lähteenä Wikipedia.

Mansikkahilloa ja kermavaahtoa - maidolla!

Tänään oli jälkkäriksi töissä lettuja (pandekager). Tuli mieleen hauska sekaannus noin kuukausi sitten, kun vain kuvittelin saavani kyseistä herkkua.

Voileipäpöydän päähän oli nakattu kipolliset mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Vesi kielellä odotin lettujen saapumista.. turhaan. Näin, kun joku kävi noutamassa jälkiruokaa: ensin lusikallinen mansikkahilloa lautaselle, sitten lusikallinen kermavaahtoa - ja mitä ihmettä - maitoa koko komeuden päälle! Tiedusteltuani asiaa tanskalaisilta kollegoiltani sain kuulla, että kyseessä on hyvin perinteinen tanskalainen jälkiruoka: punaista puuroa kermalla (rødgrød med fløde). Maistoin kyseistä herkkua, ja ihan maistui mansikkahillolta ja kermavaahdolta maidon kanssa, ihan sama mitä väittävät.

Reseptejä vaikuttaa olevan yhtä monia kuin on jälkiruuan valmistajia, mutta perusraaka-aineena on punainen viinimarja ja muut punaiset marjat, jotka muussataan sokerin kanssa ja paksunnetaan perunajauholla. Joissakin kuvissa näkee ihan kiisselin näköistä tavaraa juoksevan kerman kanssa, toiset taas muistuttavat näkemääni hilloversiota. Meillä kyllä oli kerma kaiken lisäksi vatkattu vaahdoksi.

Jälkiruuan nimi "rødgrød med fløde" on myös jokseenkin hankala lausuttava (lausuntaohjeita YouTubessa). Toisen maailmansodan aikana Tanskassa testattiin ja karsittiin pois saksalaisia soluttautujia juuri tällä fraasilla, kertoo Wikipedia.

Tuntuu olevan edelleen hauskutusfraasi, jolle nauretaan kun ei-tanskalainen yrittää saada kielen taipumaan oikein. Ja mikäs siinä, aika hauskaltahan tuo oma yrittämiseni ainakin taisi kuulostaa.

Eteisjuna idiooteille

Jos on valittamista Suomen VR:ssä, niin ei tämä naapurimaankaan joukkoliikenne osattomaksi jää. Työmatkat taittuvat junalla huristaen Øresundsbron (Juutinrauman silta) yli, toisinaan myös erittäin miellyttävästi. Välillä kuitenkin paikallisen rautatieyhtiön ratkaisut yhdessä rakkaiden kanssamatkustajieni kanssa saavat hermoni riekaleiksi.

Mikä tarve ihmisillä on jäädä seisomaan junan eteiseen? Jos junassa on ruuhka-aikana kolmasosa normaalista vaunumäärästä (well done SJ/DSB!), niin onhan se selvää että ahdasta tulee. Ja vielä jos kuulutetaan (okei, tanskaksi, ehkä kaikki ei tajunnu) että voitteko mennä peremmälle käytävälle seisomaan, että kaikki mahtuvat kyytiin, niin mitä tapahtuu? Oikein, ei mitään. Junamatkustajilta pitäisi vaatia junailukortti, jolla itsekukin todistaisi kykynsä käyttäytyä junassa. Ja niille eteismatkustajille voisi olla erillinen idioottivuoro - junassa, joka on pelkkää eteistä.

Hieman kehuja valituksen päätteeksi: näissä Øresund-junissa on aina myös hiljainen vaunu, jossa elektroniset laitteet sekä oma suu on oltava suljettuina. Oi, sitä rauhaa, kun saa hetkeksi nukahtaa vielä aamulla. Tai lukea hiljaisuudessa kirjaa kotimatkalla. Näinkin suvaitsevalla ja sosiaalisella mielellä siis tänään.. :)

Lasikuutioita vedellä

Viime viikolla käytin ensimmäistä kertaa eri metrolinjaa (sitä toista niistä kahdesta) ja näin uusia maisemia Kööpenhaminasta. Mietin taas kerran tanskalaisten arkkitehtuurista mieltymystä suunnitella lasisia kuutioita, joista virtaa vettä ali tai vierestä. Varsin tyylikästä on, mut voisi kai sitä jotain muutakin välillä..

The Ørestad Building

http://www1.itu.dk/sw667.asp

The Royal library, "The black diamond"

Ja normaalin työmatkan varrella kuutioita nousee kuin lasisia sieniä sateella. Niiden nimistä ei vaan ole mitään havaintoa, you'll just have to take my word on that.