Tarkoituksena oli kävellä laajaa aluetta ympäriinsä, päätyä "Eremitaasilinnalle" ja pitää piknikkiä jossain välissä. Kaikki nämä tavoitteet toteutuivat. Ikään kuin. Aloitetaan ympäri harhailusta: Löysimme puiston kartan, ja totesimme tyytyväisenä, että kaikki teiden nimet on merkattu siihen, kätevää. Maastossa ei vain ollut minkäänlaisia merkintöjä. Päätimme olla välittämättä siitä, ja kävelimme ainakin tunnin mielestämme oikeaan suuntaan. Ja kun Eremitaasi vihdoin löytyi saavuimme sinne päinvastaisesta suunnasta. Siinä tuli nähtyä melkein koko puistoalue! Tutkailtuamme karttaa ja maastoa pääsimme muutaman yrityksen jälkeen yksimielisyyteen siitä missä on meri, missä olemme me ja miten pääsemme takaisin eteläiselle portille.
Eremitaasilinna oli hieno, mutta yllättävän pieni, rakennus keskellä peltoa. Sinne ei päässyt sisään, joten katselimme vain portinpylväitä (kuva). Eremitaasin ympärillä pelloilla laidunsi suuria peuralaumoja. Samoilla pelloilla sijaitsi golf-kenttä. En tiedä kummat häiritsivät kumpia. Linnan ympäriltä olisi voinut kuvitella myös löytävänsä kahviloita tai muuta aktiviteettia. Ei löytynyt, mutta oli sentään vessa.
Harhailun lomassa yritimme pitää piknikkiä eväinä nektariineja, sipsejä ja kaljaa (loistava kombinaatio). Ampiaiset halusivat kuitenkin osalliseksi piknikistämme, joten päätimme nauttia virvokkeita liikkuen, välillä melko vauhdikkaastikin. Arvatkaapa minkä perään ampiaiset olivat eniten? Voisi luulla että kypsät nektariinit kiinnostaisivat ampiaisia, mutta nämä hullut tanskalaiset pistiäiset himoitsivat vain olutta! Vaikka avatun oluen suun peitti millä, ne yrittivät sankoin joukoin tunkea väkisin sisään. Taistelu oluesta peurapuistossa päättyi, kun kaadoimme loput oluet maahan. No, ne oli pahaa ruotsalaista leikkiolutta anyway. Suomalainen kollega tiesi muuten saman erikoisuuden tanskan ampiaisista. Tämä on siis todistettu, juoppoja ovat.
Matka puistoon oli jo seikkailu sinänsä. Sisko sai ostettua edestakaisen lipun Malmöstä perille asti. Minulla on kuukausikortti, joka sisältää kaksi vyöhykettä myös Köpiksessä. Peurapuisto oli vyöhykkeellä 4, joten tarvitsin jatkoa korttiini. Lippuautomaatit ovat yleensä käteviä käyttää, mutta käyttämästäni yksilöstä ei saanut valita kohdetta minne menee, piti tietää kuinka monta vyöhykettä haluaa. Ja miten valita, jos on jo ehkä kaksi ennestään. Juna oli lähdössä, joten päädyin ostamaan neljä vyöhykettä. Ajattelin että piisaa sitten ainakin. Ehkä kaksi olisi riittänyt. Köpiksessä on käytössä myös leimattava 10-kerran kortti, josta maksettaessa kone "klippaa" pois aina yhden osion kerrallaan. Kuulostaa yksinkertaiselta (ja on Suomestakin tuttu). Mutta jos klippekortti on sininen, tietylle vyöhykkeelle pääsyyn riittää yksi "klippi", punaisella klippekortilla tarvitaan jo kaksi. Vihreästä ei mitään hajua. Ja riippuu mille vyöhykkeelle pitää päästä. En omista klippekorttia. Enkä osta. Minkään väristä.
Paluumatkalla unohdin vielä takkini junaan. Kävin heti asemalla kyselemässä sitä. Tanskalainen setä kysyi "Where did you leave the train?" Hmm, en minä junaa kadottanut, vaan takin. Ja juuri äsken. Ei löytynyt takkia. Menin seuraavana päivänä kyselemään päärautatieasemalta. Tanskalainen täti kysyi "Do we have your coat?" Niin, sitähän yritin juuri selvittää. Ja kyllähän heillä oli! Takki pääsi takaisin hellään huomaani. Tanskalaisilla on mielenkiintoinen tapa esittää kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti